SOYL - STEPS OF YOUR LIFE

En nukkunut viime yönä. Jokin valvotti ja vaivasi minua. Olen halunnut kirjoittaa jo monta kertaa aiemminkin, mutta en löytänyt oikeita sanoja. Punainen lanka oli jotenkin hukassa. Elämäni on muuttunut nyt niin radikaalisti, että päätin aloittaa kaiken alusta. Tein uuden blogin, uuden nimen, uuden tarinan. 

Edellinen blogini ladywidgren.blogspot.com keräsi yli 50.000 lukijaa. Kirjoitin satunnaisesti tekstejä joissa otin paljon kantaa eri asioihin. Nyt olen sen ääressä että en enää tiedä mitä mieltä olen asioista. Olen enemmänkin utelias ja kuunteleva, pohtiva ja ajatteleva. Kun asioita katsoo täältä maailman toiselta puolelta, ne näyttävät myös toisen puolensa. Luon siis nahkaani. Palaan vuoden kuluttua Suomeen siis uudesti syntyneenä, uusien vahvojen ajatusten kera tai olen vielä enemmän hukassa.



Tämä blogi, Steps Of Your Life - SOYL tulee olemaan minun uuden elämän ajatusten alusta tämän vuoden. Aion olla rehellinen sen kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan. Se ei tule olemaan matkablogi vaikka varmasti parhaat palat maailmasta jaankin sinne, vaan se tulee olemaan sukellus minun sisimpääni. Jo nyt on viitteitä siitä, että tämä tuleva vuosi tulee olemaan uskomaton niin monessa muotoa. 


Olen jättänyt entisen elämäni. Mukanani ovat toki tärkeimmät, mieheni Petri ja rakas 5-vuotias Vieno tyttö. Mutta entisellä elämälläni tarkoitan työtä, yritystäni, upeita ihmisiä joiden kanssa sain tehdä töitä ja kehittää yritystä. Tuntuu hassulta lukea johtamisen kirjoja, kun minulla ei enää ole johdettavia joihin oppeja käyttäisin. Elämääni täytti täydellisesti rakennettu kalenteri, aikataulut, useat ihmisten kohtaamiset ja tilaisuudet. Olin mukana kehittämässä, keskustelemassa, valmentamassa ja opettamassa. Päiviäni stimuloi useat keskustelut, joista sain energiaa ja jotka veivät minua eteenpäin. 


Nyt vuoden kestävää maailmanympärysmatkaa on takana kolme viikkoa. 3 viikkoa aurinkoa, aikatauluttomuutta ja levollisuutta Indonesiassa. Olen nukkunut paljon. Lähes joka yö 10 tuntia. Nyt olen levännyt. Tuntuu että olen täynnä energiaa, mutta energiaa mihin?

Kun loin uuden blogin huomasin jo nyt kuinka haastavaa se oli. Jouduin aloittamaan kaiken alusta. Minulla ei ole vielä yhtään lukijaa eikä koko google löytänyt tätä sivua ellen kirjoittanut osoitetta täydellisesti osoitekenttään. Toisaalta koko elämäni on samassa tilanteessa. Pöytä on tyhjä, seuraavaa päämäärää ei ole. Ainoastaan kymmeniä ideoita, joita pyörittelen mielessäni. Hion markkinointia, tuotteita, hintoja, brändiä, liikepaikkoja, ihmisiä ja kustannuksia päässäni. Ideat ovat lähes loppuun asti mietitty, mutta en vielä uskalla innostua. En tiedä ovatko ideat tarpeeksi hyviä. Ovatko ne todella seuraavia intohimon kohteita, joille annan lähes koko sieluni. Vielä en siis anna itselleni lupaa innostua. Haluan pyöritellä monet ja vielä kerran monet ideat päässäni. Maistella ja haistella niitä ja antaa tilaa todelliselle rakkaudelle. Olen siis kuin sinkkumarkkinoilla etsien todellista rakkautta, mutta vain bisneskentässä. Ehkäpä seuraava idea onkin ollut nenäni edessä kokoajan, mutta en vain halunnut vielä tarttua siihen. Voisiko joku kehittää bisnesidea -tinderin? :)

- Suvi - 
From Bali Indonesia helmikuun 22. päivä 2017 



Kommentit

  1. Mahtavaa Suvi, nauti muutoksesta ja ajastasi. Vanha yrittäjä miettii aina uusia ideoita ;)
    Minna

    http://tyttosinaoletvahva.fitfashion.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tämä on aikaa, joka varmasti jää muistoihimme ikuisesti.☺

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit